keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

Kotikaljaa

Lumet on huvennu kyllä vauhdilla viime päivinä, mikä on vaan hyvä asia, onpahan kesä taas askeleen lähempänä. Tällä viikolla on myös kovalla prosentilla hoidettu kulkukissoja pois nurkista; maanantaina oli ensimmäinen onnekas katti häkissä ja tänä aamuna jo seuraava. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Empiiristen havaintojeni perusteella tässä alueella ainakin kolme eri kattia vielä pyörii noiden kolmen lisäksi, jotka olen jo toimittanut eteenpäin. Kolme siis koostuu näistä kahdesta tällä viikolla kiinniotetusta ja siitä jonka jo alkuvuodesta sain kiinni.

Pullottelin maanantaina olutsatsin käymisastiasta pulloihin, about viikonpäästä (eli toisin sanoen viikonloppuna maistellaan jo) nähdään miten tämänkertainen erä onnistui. Edellinen satsi onnistui ihan hyvin, uutteena Coopers lager, joka on enemmänkin lagermainen ale. Nyt pistin testipenkkiin sitten Dark alen, Coopersia sekin. Reilu pari korillista tuosta täydestä pöntöstä yleensä tulee, vaikka tavaraa siinä on valmistusvaiheessa se ~23 litraa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että työvaiheissa tulee pakosti hukkalitroja, koska viimeisiä litroja tonkan pohjalta ei kannata pullottaa, kun on semmosta sakkamössöö.

Nyt vähäksi aikaa puusouviin.

Ei kommentteja: