Voisi tarinoida taas sellaisen "tähän asti tapahtunutta" postauksen, mutta jätän sen myöhemmäksi. Tämän otsikon alle meinasin naputella asiasta, jonka rasittavuudesta / ärsyttävyydestä / *keksi adjektiivi* muistelin kirjoittaneeni joskus aiemminkin. Edellä oleva on aiheesta yleisemminkin, mutta törmäsin taas samaan tilanteeseen.
Kyseessähän on siis tilanne, jossa sinulle on muodostunut käyttäytymismalli, jossa muut ovat tottuneet sinut näkemään. Sitten kun poikkeat tästä omaksumastasi mallista, ihmisillä (ei läheskään kaikilla, ilmeisesti tätä harrastaa vain tietty ihmistyyppi) tuntuu olevan pakonomainen tarve kommentoida asianomaisen normista poikkeavaa käytöstä. Ihmiset ei tuolla toki varmaan pahaa tarkoita, mutta riippuen siitä mikä tämän henkilön tausta, hän ei välttämättä koe tätä "small talkia" mitenkään hauskana.
Tässä tapauksessa käyttäytymismalli on töihin tuloajat ja töistä lähtöajat, ja termi "muut ihmiset" käsittää työkaverit. Ja sitten se tausta, minkä takia en koe kommentteja "sinähän aikaisin tulet / sinähän aikaisin lähdet / whatever" yhtään hyvinä juttuina, nostavat lähinnä vitutuskäyrää. Oma unirytmini on pidempään ollu hieman, noh... vituillaan, ja sen oikaisu vähän parempaan suuntaan on.... sanotaanko että helvetin hankalaa ja tuntuu vaativan jotenkin älyttömästi efforttia, ainakin omalla kohdallani.
Meillähän on siis liukuva työaika, jolloin liukuman rajoissa voi tulla ja lähteä. Aamuisin tämä tarkoittaa sitä että yleensä olen yhdeksän aikaan vasta töissä, ja sitten istuskelen iltaisin pidempään, koska tämän kaavan mukaan aamusta tulee saldoon reilu tunti miinusta. Tämä siis muodostaa tuon mainitsemani käyttäytymismallin, josta puhuin.
Sitten kun edes vähän tai edes joinain aamuina huomaat tyytyväisenä että sait itsesi väännettyä jotenkin normaalin unirytmin mukaiseen aikaan töihin (~8:00), niin eikös puolen tunnin sisään tule kommenttia siitä "miten olen aikasessa", pariinkiin otteeseen. Se siitä hyvästä aamusta sitten. En kommentoinut näihin mitään vaan just ja just sain pidettyä suun kiinni, koska tiesin että että kommentointini asiaan ei olisi välttämätttä ollu mitenkään kevyttä "small talkia".
Vituttaa.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Joulun välipäiviä vietellessä
Otsikon mukaisesti, uutta vuotta odotellessa. Lunta saa etsimällä etsiä ulkoa, ilmat on kuin syys-lokakuussa. Ei haittaa siinä mielessä yhtään ettei tarvii lumikolan varressa heilua.
Parina viime talvena alkanut jossain vaiheessa vituttaan se ainainen kolaaminen. Niin tiedättehän sen tunteen, kun olet juuri saanut sen +30cm kerroksen kolattua pihalta ja hikoilet kuin sika. Otat kenties pari iltakaljaa ihan vaan tuon kunniaks, aamulla on vähän paikat jumissa, mut ei se mitään; lumethan on kolattu.
Kattelet sitten ovesta ulos... ja mietit hiljaa mielessäsi, et enkö perkele jo kolannu nää lumet illalla. Kaiken hyvän lisäksi aura vetäisee vauhdilla tien auki lumesta, ja tietysti jättää samalla pihan sisääntulon kohtaan järkyttävän vallin. Vielä kun tiedät että pitäs autolla lähtee myöhemmin päivällä liikenteeseen, niin se on vitutuskäyrä hyvässä nousussa heti päivän alussa.
Noh, kyllähän sitä varmaan tulee, lunta meinaan, vielä tän talven aikana, mutta ei tartteis tulla hirveitä määriä. Tuli vaihdettua autoa elokuun puolivälissä ja työpaikkaakin syksyllä. Autosta siis vaikka ensin, jota edellisen kerranhan vaihdoin 2007 lopussa, maininta silloisesta postauksestani. Nyt siis Avensis vaihtui pois, tällä kertaa 3-oviseen Hondaan, tarkemmin sanoen Civic Type-R malliin, vm. 2004. En taaskaan oikeastaan hakemalla hakenut uutta autoa, vaan periaatteella "jos nyt sattuu sopiva eteen". Oli onnistunu valinta omasta mielestä, joskin soppaa tuo Civic imasee jos sillä intoutuu leikkimään ;)
Työpaikkakin tuli vähän puskista, en siis sitäkään erityisemmin ollu nyt vaihtamassa, mutta tarjottiin sellaista vaihtoehtoa, mitä nyt vaan ei voinu jättää katsomatta, joten sillä tiellä ollaan nyt sitten. Mitään pahaa sanottavaa ei ole entisestä paikasta, hyvät työkaverit, ja muutenkin monipuolinen työ.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Auton fiksausta
Jäähdyttimen kahdesta puhaltimesta toinen alkoi reistaamaan tässä joku aika sitte. Oli aika selvää että joku laakeri siellä varmasti on menny, koska tuuletin rämisi silleen että se resonoi koko autoon.
Tuulettimen irroitus oli aika simppeli juttu; yksi letku syyläristä irti tieltä pois, 4 kiinnityspulttia ropelista irti ja lopuksi vielä sähköjohto. Lisäsin vielä jäähdytinnestettä, kun ilman tuota toista tuuletinta, auto oli kuitenkin ajokuntoinen lyhyitä matkoja.
Kyselin mielenkiinnosta uutta moottoria tohon tuulettimeen, koska sen akselin laakeri oli hajalla. Uusi moottori tuntui olevan kiven alla, yksi vaihtoehto löytyi tehdasosana (Bosch), mutta hintaa about 250€! Jäi yllättäen ostamatta :)
Päätin sitte purkaa moottorin. Näytti että vanhan haista-paska laakerin pystyis ehkä korvaamaan uudella kuulalaakerilla. Ei muuta ku ettimään. Laakerikeskuksesta löyty suoraan sopiva, hintaa kaikki 2,5€ :)
Uusi laakeri sopi kun nenä päähän. Moottorista tuli uuden veroinen ja hyvin rallattaa taas autossa. Hintaa remontille tuli siis se 2,5€.

perjantai 27. toukokuuta 2011
Uudelleenkäynnistystä
Jäänyt tähän blogiin kirjoittelu melkoisen taka-alalle, mutta jos koittas herätellä vähäsen henkiin tätä. Tänne kuitenkin on kohtuullisen kivutonta purkaa omia ajatuksia, ja jääpähän vähän aikaleimaa jos joku erikoinen eventti sattuu kohdalle.
Mitäs uutta siis? No, työpaikka nyt ainakin on vaihtunut. Ei ehkä ihan oman alan hommaa, mutta mielekästä, vaihtelevaa ja vakituista. Eli ei sinänsä mitään valittamista, ja työporukkakin on vielä ihan asiallista sakkia.
Urheilun sarallakin tuntui tässä keväällä tapahtuvan; Miesten lätkäjoukkue sitten meni ja otti MM-kultaa, ei paha. Eihän sitä odoteltukaan kuin 16 vuotta :) Sitä asennoitui taas joka keväiseen MM-vitutukseen, mutta sai tällä kertaa pettyä positiivisesti, jos tollasta ilmasua voi käyttää. Nythän mukana oli ihan kovatasoisia joukkueita, eli ei pitäs kenenkään päästä sanomaan, että oli muilla mailla jämäpelaajista kootut ryhmät.

perjantai 17. heinäkuuta 2009
Aamun sanomalehtien tilauksista
Jotenkin pakottava tarve nyt avautua. Työpaikalla akat jeesustelee aamutuimaan miten he ovat lopettaneet paikallisen aamun sanomalehden tilauksen, kuulemma "kun se on nii littana". Samaan aikaan sitten kyllä jo kovasti höpötetään tähän tyyliin; "pitää äkkiä selailla mitä tää toiselle osastolle tullut aamun lehti sisältää, ennenku ne siel tulee töihin" :D
Niin, mitäs sitä "littanaa" turhaan tilaamaan, kun eihän se edes kiinnosta ;)

tiistai 19. toukokuuta 2009
Kesää kohti
Taas jääny kirjotteleminen aika vähiin, joten vedetääs tähän taas yhteenveto alkuvuoden jutuista. Oman talouden osalta oli vähän tasapainoilua alkuvuonna, mutta suht hyvin sain kaikki järkättyä. Toukokuun alussa löysin sitten itteni taas entisestä työpaikastani, jossa nyt olen ainakin elokuun loppuun asti, saas nähdä mitä sitten...
Remonttiprojekti jatkuu, yläkerrassa alkaa olla lattian pintakäsittelyn vuoro, seinät on maalattu ja katto paneloitu. Vielä listoitukset ja sähkö- yms rasioiden asennus. Alhaalta purin yhden väliseinän, ja tarkoitus oli vielä toinenkin purkaa, minkä jälkeen vois loput seinät sieltä levyttää ja maalata.
Kaikenlaista puuhaa siis riittää ihan kotioloissakin.

tiistai 30. joulukuuta 2008
Vuoden 2008 päivät käyvät vähiin ennen kuin loppuvat
Otetaas kenties tämän vuoden viimeinen postaus. Oma tilanne on tällä hetkellä vähän sellanen hässäkkä; loppuvuodesta tuli tieto että tällä erää työsopparia ei jatketa, great. Tämä tietysti tietää tanakkaa paperinpyörittelyä virastosta toiseen mulle; työkkäri, kassa...jne, kyllä vituttaa. Sitten vielä sekin että saattavat pyytää piankin takaisin töihin. Noh mikäs siinä, mun tuurilla se on just kun on saanu tukien puolesta kaikki hoidettua kuntoon.
Oma ongelmansa on, tai suurin, se miten saa tammikuun laskut yms. maksut sumplittua niin, ettei yhden kuukauden takia oma talous kaadu täysin, eli käytännössä pitäis joulu- ja tammikuu elellä samalla (joulukuun) tilillä, koska ekat tuet tulee aikaisintaan joskus tammi-helmikuun vaihteessa.
Työhakemuksia olen laittanut eri paikkoihin enemmän kuin tarpeeksi, mutta tuloksetta toistaiseksi. Unelmien täyttymys olisi kyllä oman alan vakituinen homma, olkoon sitten missä päin Suomea tahansa, kyllä mä menen.
Noh, en aio noilla talousasioilla tällä viikolla stressata, ensi viikolla sitä on varmaan viisaampi jo taas sen suhteen. Tällä viikolla hoidan nyt alkuviikosta kiireellisemmät asiat pois alta ja sen jälkeen alan viettää vuodenvaihdetta.
Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)